Valaisinten merkitys on muuttunut

Posted by

Aikoinaan kun valaisimet tulivat kotien käyttöön, niiden tehtävänä oli antaa valoa, jotta voitiin syödä tai tehdä töitä pidempään. Vuosikymmenien aikana valaisinten merkitys on laajentunut ja samalla luonnollisesti niiden käyttö on myös moninaistunut, eikä valaisin ole enää vain valonlähde, vaan se on sisustuselementti. Kuten esimerkiksi skandinaavista designperinnettä jatkava muuto valaisin.

Palataan 200 vuotta ajassa taaksepäin

1800-luvun alussa eripuolella maailmaa esiteltiin hehkulampun periaate, jolla siis sähköä hehkuva lanka tuotti valoa, ja tästä syntyi lamppu. Ennen lamppuja oli ollut käytössä kynttilät ja öljylamput, mutta hehkulampun keksiminen joudutti valaistuksen kehittymistä seuraavalle tasolle. Siitä keksimisestä meni kuitenkin noin 70 vuotta ennen kuin markkinoille tuli elohopealamppu ja Thomas Edisonin kehittämät lankamateriaalit, mutta vasta 1900-luvun alussa unkarilainen Tungsram toi markkinoille lamput, joissa oli volframilanka ja kodit saivat pitkäikäisiä ja toimivia lamppuja. Nykyään hehkulampun käyttö myynti ja maahantuonti ovat kiellettyä lähes koko maailmassa, mutta lamput eli valaisimet ovat saaneet useita uusia valonlähteitä.

Aika hehkulampun jälkeen

Jo hehkulamppujen valtakaudella alkoivat myös muut valonlähteet nostaa päätään, mutta hehkulamput olivat käytössä helppoja ja edullisia, ja jos valmistaja halusi, olivat hehkulamput myös kestäviä, mutta markkinat eivät aina ajattele käyttäjänsä parasta vaan sitä mikä jää liiketoiminnassa viimeiselle riville.

Hehkulamppujen ongelma oli myös niiden hiilijalanjälki, joka oli melkoinen verrattuna muihin jo markkinoille tulleisiin valonlähteisiin, joten ei ihme, että hehkulamput kiellettiin nopeassa syklissä ja uudet led-pohjaiset valaisimet valtasivat markkinat.

LED-tekniikka tuli käyttöön jo 1960-luvulla, mutta tavallinen kuluttaja näki niitä silloin vain laskimissa ja digitaalisissa kelloissa. Valoteho oli alhainen, mutta seuraavien vuosikymmenien aikana tekniikka kehittyi ja LEDien selkeä etu on niiden hyötysuhde. Siinä missä hehkulampun energiasta 95 % meni lämpöön ja vain 5 % valaisuun, niin LED valot eivät käytännössä lämmitä lainkaan. LED lamppujen valaisinteho voi nykyään olla jopa 300 lm/W. Ja vaikka hehkulampusta olisi saatu tehtyä pitkäikäinen, häviää se nykyisten LED lamppujen mahdolliselle eliniälle.

LED tekniikka monipuolisti valojen käytön

Hehkulamppujen väri oli aina lähes sama, väri saatiin vaihdettua värittämällä itse lampunkupu, mutta nykyaikaiset LED valot mahdollistavat erilaiset värit ja erilaiset värien lämpösävyt aivan erilaisessa mittakaavassa, mikä tarkoittaa uusia mahdollisuuksia sisustukseen. Valaistuksen merkitys ja tarkoitus ei olekaan enää vain antaa valoa, vaan muodostaa sisustukseen uusi ulottuvuus luomaan haluttu tunnelma.

Nykyaikaiset hohtodiodivalaisimet voivat toteuttaa kaikkia mahdollisia valon värejä lämpimän valkoisesta valosta koko RGB-spektrin värivalikoimaan. Lisäksi nykyaikaiset valot ovat himmennettävissä ilman sen erikoisempia ja ylimääräisiä himmentimiä. Valoista on myös mahdollista rakentaa padilla tai älypuhelimella ohjattava koko kodin tai toimiston, ravintolan kattava kokonaisuus erilaisia tilaisuuksia ja tilanteita varten. Itseasiassa tällaiseen järjestelmään on helppo asentaa myös äänijärjestelmä.

Älykäs valaistus

LED-valot toivat kotien ja toimistotilojen sekä muiden tilojen valaistukseen älyä. Nyt voidaan erilaiset tilat ja tapahtumat ohjelmoida rakennuksen valaistukseen etukäteen, aivan kuten konserteissa valaistusmiehet hoitavat konsertinvalaistuksen valopöytänsä kautta. Valaistukseen voidaan liittää liiketunnistimet ja valot voivat muuttua soitetun musiikin tahdissa. Siinä missä ennen valaistus oli päälle-pois kytkemistä, on valaistus nykyään paljon enemmän.

Kelvinit ja lumenit

Valaistuksen yhteydessä meille riitti ennen oikeastaan tietää mikä oli lampun wattimäärä, nykyään puhutaan valaisinten värilämmöstä kelvineissä. Mitä suurempi kelvin, sitä ”viileämpi” väri. Toinen nykyvalaistuksen mittari on lumen. Lumen tarkoittaa valonmäärää. Eli esimerkiksi 40 watin hehkulamppu on korvattavissa 470 lumenin ledi- tai energiasäästölampulla ja 60 wattinen hehkulampuiu 800 lumenin lampulla.

 

Leave a Reply